Lempinimi | Malcolm | Kasvattaja | Heidseck Sporthorses |
Rotu, sukupuoli | hannover, ori | Omistaja | Nerita VRL-12557, Banzai Dressage |
Syntymäaika | 28.09.2019 | Painotus | Kouluratsastus |
Säkä, väri | 175cm, musta | Koulutustaso | Grand Prix |
Rekisterinumero | VH19-011-0204 | hevonen on täyttänyt 8 vuotta 03.10.2021 |
Malcolm saa osakseen aina ihastelevia huokauksia, missä se ikinä kulkeekin. Toisinaan ihmiset jotka ovat nähneet sen monia kertoja ja päivittäinkin, jämähtävät ihastelemaan mustaa oria. Malcolm on erittäin hyväkäytöksinen ori, jonka kanssa on aina kiva tehdä hommia. Se on helppo taluttaa missä vain, se seuraa kiltisti perässä, eikä ole tainnut koskaan yrittää mitään. Hoitaessa se nauttii myös hetkellisistä rapsutustuokioista ja odottaa rauhassa, että hommat saadaan tehtyä. Sillä ei tunnu olevan kiire minnekkään, vaan se nauttii hetkestä. Herkuista se ei koskaan kieltäydy, mutta ori ei harrasta niiden kerjäämistä.
Ratsastaessa Malcolm on kuin unelma. Se on herkkä, kuuntelee tarkasti jokaisen avun ja tekee mitä pyydetään. Sen selkään voisi heittää myös pikkulapsen, jolloin se liikkuisi hyvin varovaisesti ja varmasti eteenpäin. Kun osaava ratsastaja hyppää selkään, vaatii Malcolm vähän ratsastajaltaankin. Ihan ilmaiseksi se ei kuitenkaan hommia tee, mutta jos osaa pyytää se tekee mitä vain. Sillä on upeat liikkeet ja todella voimakas laukka. Tuntuu, että mustalle orille mikään liike ei ole erityisen vaativa. Se suorittaa tasaisesti kaikki liikkeet, mutta sen laukka on aivan omaa luokkaansa. Ori myös hyppää pieniä esteitä mielellään ja on yksin sekä kaverin kanssa maastovarma.
Kuten muutenkin, ei lastaaminen tai matkustaminen ole sen kummempaa Malcolmin kanssa. Ori lastautuu kenen kanssa vain, asiasta ei ole koskaan tarvinnut keskustella. Se nousee ramppia pitkin autoon ja sillä selvä. Kilpailupaikoilla se odottelee vuoroaan aina kärsivällisesti, sitä ei muut hevoset kiinnosta siellä yhtään. Tammat eivät aiheuta mitään näytöstä ja oritkaan eivät aiheuta tunteita. Verryttelyssä ei ole myöskään ongelmia, kun ori keskittyy täysin töihin. Valkoisten aitojen sisäpuolella Malcolmille löytyy ehkä vielä yksi napsu lisää näyttävyyttä liikkeisiin. Ja se on aika upea näky kisavarustuksessa muutenkin.
i. VIR MVA Ch Heidseck Mallory hann, rn, 173cm KTK-II, KRJ-I, KV-II |
ii. Mauritz 'H
KTK-II, KRJ-I, KV-II |
iii. Matchor |
iie. Ritzfield 'H |
ie. Haydee Sec
KTK-III, KRJ-I, KV-III |
iei. Haddrick |
iee. Semisec | ||
e. Krimhilde Lee hann, rt, 176cm KRJ-I, KTK-II |
ei. Karminrot
KRJ-I, HANN-I |
eii. Karnhaar |
eie. Romantik |
ee. Brammortish
KRJ-I, HANN-I |
eei. Barachiel |
eee. Grimaura |
01.03.2023 | hann-o. Banzai Macklemore | e. Wareham Joanetta | VH23-011-0088 |
20.09.2022 | fwb-t. Rowandell Cressida | e. Rowandell Cleopatra | VH22-031-0298 |
25.06.2022 | hann-t. Banzai Mad Brilliance | e. Brigantia | VH22-011-0170 |
01.05.2020 | hann-o. Mein Markos | e. Melody O' Polo | VH20-011-0235 |
Kouluratsastus | vt. 10 / 10 | Ominaisuuspisteet (KRJ) | 6624.78 |
Kuuliaisuus ja luonne | 3097.64 | Tahti ja irtonaisuus | 3527.14 |
04.12.2019 NJ Susiraja, irtoSERT tuom. Sorel
03.05.2020 NJ Hannoveryhdistys, irtoSERT tuom. alaera
10.04.2022 NJ Lindgård, irtoSERT tuom. Jannica
12.11.2022 NJ Gestüt Helmwald, BIS2 MVA-sert tuom. Vibaja
Mulla oli sellainen olo, että halusin lähteä Malcolmin kanssa maastoon. Joten mä päätin toteuttaa sen, tallin omistajan hyviä puolia kun hevosia riitti keillä lähteä maastoon kun halu pääsi yllättämään. Juuri nyt kukaan ei päässyt lähtemään seuraksi, mutta onneksi se ei tämän mustan kanssa haitannut. Voisi jopa olla kiva käydä rauhallisessa maastossa yksin, kun nykyään kaikkialla oli joku ja piti ohjeistaa milloin ketäkin. Mä kävin hakemassa orin sisälle ja laitoin sen kaikessa rauhassa kuntoon. Välillä mä pätkän rapsuttelin sitä tai lahjoin pienillä leipäpaloilla. Ori oli aivan ihanaa seuraa ja olisin voinut jättää koko maastonkin väliin. Kyllä mä kuitenkin varustin orin ja lähdettiin ulos.
Kun mä olin päässyt Malcolmin selkään, ohjasin sen yhdelle lempireiteistä. Meillä oli niin hienot maastot, että lempireittejä oli monia. Tämä reitti sopi niin rauhallisen kävelyyn, kuin pieniin ravi- ja laukkapätkiinkin. Mentäisiin fiiliksen mukaan, päätavoitteena toki se rauhallinen ja rento lenkki. Malcolmin kanssa sellaiseen pystyi sisällyttämään laukkaakin, koska se ei lähtisi käsistä tai innostuisi liikaa. Me käveltiin pitkä pätkä, jolloin me vain kuunneltiin luontoa ja ihasteltiin maisemia. Otettiin me sitten muutamat ravipätkät, mutta laukka jäi tällä kertaa välistä. Ori sai kävellä melkein vapaalla ohjalla, sillä se osasi hoitaa itse kulkemisensa. Se myös tykkäsi katsella paljon muualle, missä vapaa ohja auttoi. Maastolenkki oli oikein mukava ja musta tuntui, että me molemmat rentouduttiin sen aikana. Kun me päästiin takaisin tallin pihaan, päästiin heti palaamaan todellisuuteen. Pihassa meni ja tuli hevosia sekä ihmisiä. Ja yksi hevonen näytti juoksevan ilman ihmistä. Se siitä rentoutumisesta sitten, huokaisin kun näin yhden tallityöntekijän lähtevän karkurin perään kaurojen kanssa.