Etusivu           Orit           Tammat           Kasvatus        
Cinnamoroll Ponies

Yentel Trollkarlens Hatt


ei meriittejä


© Suomen Hippos/Pirje Fager-Pintilä

Perustiedot

Nimi: Yentel Trollkarlens Hatt "Hattu, Hömppä" Rekisterinumero: VH16-017-0387
Rotu, väri: shetlanninponi, tprn Painotus, taso: valjakko, noviisi
Syntynyt: 10.11.2015 / 8v 20.08.2016 Kasvattaja: Yentel Ponies
Säkä, sukupuoli: 100cm, ori Omistaja: Nerita (VRL-12557), Cinnamoroll

Luonne

Kun shettiskuume pääsi yllättämään, käännyin ystäväni puoleen. Hänellä olikin juuri minulle sopiva komea shetlanninponiori myynnissä. Alkuun ponin ostaminen vaikutti hyvältä idealta, mutta enää nykyään en ole niin varma asiasta. Yentel Trollkarlens Hatt on kyllä todella komea ja ulkokuori hämääkin, koska oikeasti ori on rasavilli ja tottelematon otus. Ehkä se on hieman liioittelua, mutta ainakaan maastakäsin meidän Hattu ei helpoimmasta päästä olekaan. Kärryjen kanssa ori toimiikin paljon paremmin ja hermojaan ei tarvitse menettää ihan niin usein.

Kärsivällisyys ei kuulu Hatun vahvimpiin puoliin, joten hoitotuokiot ja varustukset pitää hoitaa ilman suurempia viivyttelyjä. Tylsyyksissään poni rupeaa hamuilemaan kaikkeen mihin yltää, steppailemaan tai kuopimaan. Ja jos Hattu on käytävällä metalliketjuissa kiinni, kuten aika usein, se rupeaa helisyttelemään niitä. Ja jos ei ole tarkkana, kerkeää tämä poni livahtamaan karkuun jos saa tilaisuuden. Ei Hattu onneksi kauas lähde ja ori on niin perso herkuille, kuten ponit yleensäkin, joten sen saa melko helposti taas kiinni. Varsinkin omenat vaikuttavat olevan ponin suurinta herkkua. Välillä toki vedellään pierupukkilaukkaa pitkin tallipihaa, kun ihmiset yrittävät epätoivoisesti saada ponin nalkkiin.

Valjakkoponina Hattu toimiikin sitten paremmin. Kärsivällisyys ja keskittymiskyky nousevat, vaikkeivat ne siltikään kummoisia ole. Oria on kuitenkin mukava ajaa ja sillä on niin pieneksi poniksi aika hienot liikkeet. Vaikka maastakäsin Hattu on huliviliponi, kärryjen ollessa takana se pistää parastaan. Tarpeen vaatiessa se menee rauhassa, hallitusti ja hienosti. Mutta vauhti ja tiukat käännökset luonnistuvat myös. Vaikka vauhti lähtisikin kiihtymään reilusti, saa Hatun aina hetken päästä takaisin. Paitsi silloin tällöin kun poni luulee tietävänsä paremmin miten kannattaa mennä. Maastossa kulkeminen on Hatusta mieluisampaa, kuin kentällä pölyssä vääntäminen.

Suku

i. Hattifnattar
she, rtkm, 101cm
ii. Snufkin
she, mkm, 99cm
iii. Mumintrollen
iie. Hazel
ie. Jar of Nutella
she, rt, 100cm
iei. Hero Complex
iee. Honey Bee
e. Acall v. Brown
she, prn, 101cm
VVJ-III, SHLA-II
ei. Yogo v. Cherryfield
she, trn, 104cm
eii. Yogothief
eie. Brenedet
ee. Aesacal v. Brown
she, rn, 90cm
eei. Lichiess v. Bombr
eee. Beatrice

Jälkeläiset

03.02.2017 she-o. Snufkin Sugar, emä. Autumn Honey
21.02.2017 she-t. Too-Ticky Sugar, emä. A.D. Dazzle Fantasy

Saavutukset



Kilpailut

Porrastetut

Koulutustaso Taso Pisteet
noviisi 4 / 3 1598.91

Näyttelyt

07.04.2019 - Valyrian, NJ - irtoSERT (tuom. birdie)

Päiväkirja

02.04.2019 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana omistaja
Se oli mahdollisesti todella huono idea tai se voisi onnistua hyvinkin. Kaksi shetlanninponia samaan tarhaan kuulosti jo hieman riskaabelilta. Sitten kun mainittiin niiden olevan kummankin oreja ja sitten vielä se tosiasia, että kumpikin osasivat olla hieman haastavia. Niistä voisi tulla parhaat kaverit, pahimmat vihamiehet tai niitä ei kiinnostaisi toinen. Tiedä sitten olisiko se parhaat kaveritkaan hyvä vaihtoehto, koska ponit saattaisi sitten löytää ties mistä muualta kuin tarhasta. Mutta sitä voisi kokeilla, tuskin ne nyt toisiaan onnistuisivat rikkomaan heti. Toivottavasti ainakaan. Vaikka ne kuinka ovat vain shetlanninponeja, ne ovat kuitenkin ihan laadukkaita valjakkoponeja. Kumpikin on menestynyt ihan mukavasti.

Hattu ja Hemuli olivat saaneet olla vierekkäisissä tarhoissa jonkun aikaa, sitten myös niin, että pääsivät kosketusetäisyydelle toisesta. Toistaiseksi kaikki oli aina sujunut hyvin ja kaksi hieman rasavilliä ponia olivat käyttäytyneet hyvin. Olisi toinen juttu, miten pojat tulisivat toimeen samassa tarhassa. Hemulilla oli tapana tylsistyä helposti, joten tarhakaveri saattaisi helpottaa sitä ongelmaa. Tänään oripojat kuitenkin pääsisivät samaan tarhaan. Mä olin napannut avukseni yhden tallitytöistä. Hetken päästä me seurattiin, kun kaksi pientä ruunikkoa palleroa kiisivät pitkin tarhaa. Riemu oli suunnatonta, kun orit painoivat pää viidentenä jalkana menemään. Onneksi tarhat olivat jo sulia, tosin hieman kuraisia ne kylläkin olivat. Ainakin näin alkuun orit näyttivät tulevan toimeen, kunhan eivät kävisi toistensa hermoille.

10.01.2019 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana omistaja
Hattu oli luonteestaan huolimatta yksi mun lempiponeistani, vaikka mä rakastin mun kaikkia poneja. Ja kuka ei olisi rakastanut Muumit-teemalla nimettyä ponia? Toinen muumiponeista on Muikkunen, Hatun jälkeläinen. Me päätettiinkin lähteä tänään isän ja pojan kanssa yhteiselle maastokärryttelyreissulle. Tallityttö Jemina saisi ottaa hieman paremman keskittymiskyvyn omaavan Muikkusen, kun itse hyppäisin Hatun kärryille. Kun hoidin ja valjastin Hattua, mä muistin miksi se ei aina ollut ihan niin kiva. Ori ei meinannut pysytellä millään paikoillaan, helisytteli ketjuja ja ties mitä. Onneksi tämän poika oli perinyt luonnetta enemmän emältään, sillä kirjava seisoskeli kiltisti käytävällä. Ruunikkoa ja kirjavaa ei olisi heti välttämättä arvannut isäksi ja pojaksi. Orit olivat luonteeltaan ja ulkonäöltään todella erilaiset. Ehkä ihan hyväkin, sillä kaksi Hatun kaltaista häseltäjää olisi liikaa. Tosin, olihan noissa muissa poneissakin niitä häslääjiä.

Kun me päästiin matkaan, meno rauhoittui huomattavasti. Tai Muikkunen jatkoi kilttiä menoaan, mutta myös Hattu rauhoittui. Kumpikin poneista nautti täysin siemauksin päästessään muuallekin kuin maneesiin pyörimään. Kummankin kunnolle tekisi myös hyvää tarpoa vähän hangessa, mutta hanki ei ollut onneksi liian korkea pienille poneille. Vaikka Hattu ja Muikkunen olivat innoissaan, kumpikin kuunteli hyvin. Muikkuselta se ei ollut mitenkään yllättävää, mutta Hatulta todella yllättävää. Me vedettiin ihan kunnon lenkki, koska kaikilla oli hauskaa ja ponit jaksoivat hyvin.

Pariin otteeseen Hattu meinasi kuitenkin lähteä käsistä, mutta mä olin varautunut siihen, koska se ei tosiaan ollut ponilta mitenkään uutta. Muikkunenkin otti silloin vähän kierroksia isänsä riehumisista, mutta Jeminalla ei ollut kirjavan kanssa mitään ongelmia. Tyttö oli taitava ja pärjäsi nykyään oikeastaan meillä ponin kuin ponin kanssa. Kun me palailtiin takaisin tallille, oli meillä kaksi hyvin liikkunutta ja hieman väsähtänyttä ponia. Hattukin vain pärskähteli ja oli kiltisti, kun sitä purettiin. Kumpikin oli hionnut lenkillä, joten ne saisivat jäädä sisälle kuivattelemaan, ennen kuin palaisivat ulos. Välillä oli haastavaa kun talvella ei viitsinyt näitä shettiksiä klipata ja loimitella, mutta niillä treenattiin kuitenkin ihan normaalisti. Ne hikosivat helposti paksuine karvoineen, joten kuivattelua ja muuta tuli aika paljonkin talven aikana.

Webdesign © VRL-12557    Taustakuva © pngtree.com    Koristetausta © Transparent Textures
virtuaalitalli | virtuaalihevonen