Pauwau Showjumpers

Valiant DragonlordERJ-I, HANN-II

Lempinimi Loordi
Rotu, sukupuoli hannover, ori
Syntymäaika 13.11.2015
Säkä, väri 163cm, tummanruunikko
Kasvattaja Valiant Warmbloods
Omistaja Nerita VRL-12557, Pauwau Showjumpers
Painotus Esteratsastus
Koulutustaso 150cm
Rekisterinumero VH16-011-0004
hevonen on täyttänyt 8 vuotta 13.11.2018

Kuvat © tallin omaisuutta

12/21 ERJ-I tilaisuus
09/23 HANN-II tilaisuus


Luonnekuvaus

Loordi on leppoisa tapaus, mutta sillä on muutama oma oikku. Se on helppo hoitaa, mutta tykkää nojata kavioita putsatessa hoitajaansa. Eikä se ole mitään kevyttä nojailua, vaan ihan melkein koko painollaan. Se myös tykkää kihnuttaa päätään hoitajan käsivarteen, joten siinäkin saattaa hieman tuntua. Muuten Loordi on helppo hoitaa ja varustaa. Se on kuin pikkupoika lähtiessään töihin, melkein pomppii innosta. Kun orin jättää taas yksin karsinaan, pitää muistaa laittaa alasalpa kiinni ja muutenkin huolehtia, että ovi on kiinni kunnolla. Muuten saattaa Loordi tepastella vastaan ihan väärässä paikassa.

Ratsuna Loordi on kovin yritteliäs, kunhan sen saa viriteltyä. Se on alkaan hieman kankea ja laiska, mutta kun sen saa heräteltyä oikeasti hommiin, se on oikein näppärä ratsu. Ori vaati hieman herkistelyä avuille, mutta kun sen saa vireeseen, se suorittaa mitä vain oikein hienosti. Ja liikettäkin pojalta löytyy, joten siitä olisi melkein kouluradoillekin. Jos koulukiemurat eivät olisi Loordin mielestä niin tylsiä. Esteillä se kääntyy toisinaan jopa sen kuuluisan kolikon ympäri ja vauhtiakin löytyy, kun vain tietää mistä naruista vedellään. Maastossa ori on kiva ratsu, sillä se menee juuri sitä vauhtia kuin pyydetään. Se ei säiky melkein mitään, paitsi muovipussit tappaa pieniä oreja.

Lastaukset ja matkustamiset ei ole Loordille mikään ongelma, se itseasiassa tykkää päästä uusin paikkoihin. Niissä on aina uutta ihmeteltävää ja yleensä hälinä päällä, mikä sopii Loordille oikein hyvin. Ja tietysti reissuissa on kiva yrittää päästä itsenäisesti tutkimaan paikkoja, joten tämä pieni houdini kannattaa pitää aina kunnolla kiinni. Mielellään, että aina joku ihminen löytyy narun varresta. Kisoissakin ori tarvitsee aika paljon herättelyä, mutta kun sen saa vauhtiin, ei sitä pysäytä mikään radalla. Usein ori tuokin ruusukkeita kotiinviemisinä.

i. Dragonborn
hann, m, 164cm
YLA2, ERJ-II
ii. Dragon Soul iii. Dragon Mind
iie. Selen
ie. Verena iei. Rambert
iee. Vernira
e. June Alive
hann, prt, 160cm
ei. WR Mr. Bodacious eii. Lee's King
eie. Marietta Whirlwind
ee. Princess Patricia eei. Royal Breeze
eee. Bird Herrell

20.09.2022hann-t. Mein Verenae. Mein Hertz VH23-011-0058
27.05.2021hann-o. Dragomir v. Helmwalde. Panthera v. Helmwald VH21-011-0177
20.01.2021hann-o. Pauwau Dragonslayere. Pauwau Dragonblood VH21-011-0035

Kilpailutulokset

Esteratsastus vt. 10 / 9
Ominaisuuspisteet (ERJ) 5694.86 Kuuliaisuus ja luonne 2895.64
Hyppykapasiteetti 1399.61 Rohkeus 1399.61

Päiväkirja ja valmennukset

11.10.2021 - Estevalmennus (kirjoittajana omistaja)

Maneesissa verryttelivat mun valmennettava Ruusu, joka pääsi ratsastamaan Pauwaun hevosilla. Tällä kertaa tulevaisuuden lupauksella oli ratsuna Loordi ja mulla saattoi olla pieni taka-ajatus tässä hevosvalinnassa. Mä olin kasannut maneesiin vähän jumppatehtäviä alkuun ja sitten pari isompaa estettä, kunhan ratsukko olisi tutustunut toisiinsa. Ruusu oli taitava ratsastaja, mutta tällä ei ollut omaa hevosta. Tyttö oli päätynyt mulle hommiin ja päässyt nyt ratsastamaan Pauwaun hevosilla, jotka sopivat myös tälle ratsuksi. Loordi oli yksi niistä, joten tänään katsottaisiin, mitä mieltä Ruusu olisi tästä orista. Mä toivoin, että tyttö tykkäisi.

"Alotelkaa tolla ristikkosarjalla, rauhassa sisään ja tahti pysyy samana koko sarjan läpi", ohjeistin tyttöä, kun tämä oli saanut verrytellä rauhassa itsenäisesti. Kaksikko tuli siististi sarjan, kun mä tarkkailin kriittisesti näiden menoa.
"Hyvä, Loordia voisi vähän herätellä tähän päivään. Ei ollut kaukana, että puomit lähtee matkaan. Tulkaa uudestaan vielä samaan suuntaan ja sitten pari kertaa toisesta suunnasta", kerroin ohjeita. Samalla kun ratsukko suoritti sarjaa molemmista suunnista, heitin kommentteja väliin. Autoin apujen käytössä ja kerroin vinkkejä juuri Loordia ajatellen. Olinhan mä itse kisannut orilla 150 senttimetrin luokissa monet kerrat, joten mulla oli aika hyvä ajatus, miten tätä kannatti ratsastaa. Kaksikon yhteistyö näytti ainakin toistaiseksi oikeinkin sujuvalta.

Ratsukko piti pienen tauon ja jatkoi sen jälkeen vielä yhdellä ristikkotehtävällä. Sen jälkeen ohjeistin Ruusun tekemään minirataa, joka sisälsi kolme metrin korkeudella olevaa estettä. Mä halusin nähdä, miten hieman isommat esteet sujuisivat. Loordi alkoi olla hereillä ja selkeästi taas innostua hommasta, vaikka sille esteet olivat ihan leikkiä. Mä olin hiljaa, kun Ruusu meni ensimmäisen kerran miniradan. Sen jälkeen kysyin tytön omaa mielipidettä, miten se meni ja mitä voisi korjata. Tältä tulikin oikein hyvät vastaukset, annoin korjausvinkkejä niihin mitä tämä itse sanoi ja sitten ratsukko sai palata suorittamaan tehtävää uudestaan. Loordi hyppäsi selkeästi mielellään Ruusun kanssa ja olin oikein tyytyväinen molempien tekemiseen.

Kaksikko teki tehtävää muunneltuna vielä pariin kertaan ja meno näytti todella hyvältä, kun otettiin huomioon, että ratsukko oli ekaa kertaa menossa esteitä.
"Oisko sua kiinnostanut käydä kokeilemassa kisoissa Loordilla?" heitin loppukäyntien aikana. Ruusu katsoi mua hämmentyneenä ja innoissaan. Seuraavaksi alkoi innostunut papatus siitä, kuinka tämä ehdottomasti tahtoisi mennä kisoihin. "Noniin ihan rauhassa. Tossa lähellä olis sopivat kisat tulossa ja kerkeisitte vähän treenata ennen sitä yhdessä", nauroin toisen innostukselle. Kai sitä joskus oli itsekin ollut yhtä innoissaan. Kun loppukäynnit oli suoritettu sai Ruusu lähteä Loordin kanssa talliin ja mä kehotin Ruusua etsimään mut hoidettuaan orin pois. Me voitaisiin hieman tehdä suunnitelmaa treeneistä ja kisoista. Loordi oli jäämässä eläkkeelle isommista luokista, mutta sille sopisi oikein hyvin tälläinen kisaaminen.