Tip-top Choc-top "Choco"

Luonne

Choco oli tilausvarsa, jonka ylle taisin kasvattajana laskea paljon suuremmat paineet ja odotukset kuin varsan tilannut isäorin omistaja. Siinä, missä orinpitäjä nauraen pohti, mahtaisiko yhdistelmästä syntyä tuplavoikko varsa, minä hyvä kun en rukoillut Ranskiksen sisällä kasvavan poninalun saavan isänsä puolelta roppakaupalla reippautta. Olinhan minä varoitellut tammani persoonan olevan vähän.. vetelänsorttinen, sekä aikaisempien varsojensa saman puun omenoita, tiivisti kotipihan aitojen puolella pysyneitä. Ei kuulemma haitannut, minulle vakuuteltiin, samalla tammaani kehuen. Hämmentyneenä, joskin kieltämättä erittäin imarreltuna, jäin sitten katselemaan pyöristyvää tammaani. Kyllä minä silti säännöllisin väliajoin supattelin niin Ranskiksen korvaan kuin sen pyöristyvälle vatsallekin, kuinka reippaus on hyve.

Ehkäpä Choco tiesi rakkaudestani ihanaan keltaiseen nojatuoliini, hyvään kirjaan sekä PlayStationiin, tai sitten emätamman geeniperimä teki jälleen odotetunlaisen tuloksen. Choco ei nimittäin ole millään tavalla nopea tai reipas. Tuplavoikko se kyllä, perlinoksi geenitestattu, joten jos ei luontoäiti muuta suonut niin väriä sitten kuitenkin. Itse herkästi palavana ihmisenä voivottelin jo varsomiskarsinassa, miten paljon rasvaa ja muita auringolta suojaavia varotoimia tulokas tulisikaan tarvitsemaan. Emänsä tavoin Choco muistuttaa sopeutuvuudessaan muovailuvahaa. Sitä ei ahdista jäädä yksinään talliin tai pihalle, ruoka-aikojen tai muidenkaan rutiinien ei tarvitse olla kellontarkkoja, vaihtuvat käsittelijät eivät ole maailmanloppu eikä se naapurikarsinaan muuttanut kiljukaulakaan oikeastaan harmita. Positiivisuus oikein hohkaa vaaleanpunaisena kuultavasta ponista, Choco tuntuu aidosti nauttivan jokaisesta päivästä. Satoi tai paistoi, töitä tai vapaalla, orilla on kaikki hyvin. Oloonsa tyytyväistä, kilttiä ponia käsittelee ilokseen, ja Choco onkin usein opetteluponina jos joku tuoreista tallikasvoista ei olekaan koskaan klipannut tai haluaa opetella täydellisen tasaisen letityksen salat. Choco seisoo varmasti hermostumatta paikoillaan vaikka koko päivän! Eikä se sano mitään mihinkään, korvat voi kiepauttaa mutkalle ja hännästä askarrella himmelin, madotus, rokotukset, kengitykset tai raspaukset eivät perlinon maailmassa ole harjausta ihmeellisempiä juttuja.

Omaan tahtiinsa työskentelevä Choco ei siedä hoputtamista yhtään enempää kuin emänsäkään. Vauhti elää olematta vakio, samalle viikolle voi osua hyvin rauhallinen.. no hyvä on, vetelä päivä, mutta myös niin reipasta tekemisen meininkiä, että ori pitäisi saada kiireen vilkkaan kilparadalle tekemään sijoituskelpoinen tulos. Kaikesta kapasiteetistaan huolimatta Choco suorittaa todella epätasaisesti niin kotona kuin kilpailuissakin, kisatunnelma tai kannustava yleisö ei todellakaan sytytä Chocossa minkään sortin näyttämisenhalua. Ei sillä, että mikään muukaan tätä sytyttäisi.. Chocosta löytyisi liikettä, mukavan suora, säännöllinen, aivan riittävän ilmava askel, joka kuitenkin aika usein tuntuu junnaavan paikoillaan vaikka takaosa kuinka toimii moottorina. Hypätessä poni roikottelee turhankin herkästi jalkojaan, etenkin takasiaan, vaikka korjaakin tätä ikävää tapaa parin puomikosketuksen jälkeen. Niinä reippaina päivinään Choco nostaa kinttunsa kerrasta käyttäen muutoinkin kroppaansa kunnolla.

Huvittavaltahan tuo tuntuu, mutta Choco nauttii työnteosta, kunhan saa työskennellä omaan tahtiinsa. Mikäli rupeat hoputtamaan ori kiemurtelee, haraa vastaan, puree kuolainta, kiepauttaa itsensä karmealle banaanimutkalle. Hoputtamisen käsite vaikuttaa laajalta, aika usein mukaan lasketaan aivan tavanomaiset temponvaihtelut sun muut tuiki tavalliset ratsastukseen kuuluvat liikkeet.. Ihan on emänsä poika, hyvässä ja.. hitaudessa?

Toivotankin onnea uudelle omistajalle, ties vaikka hänen henkilökemiansa osuisivat paremmin yksiin näiden nopeusrajoitteisten ponien kanssa kuin minulla.
© kasvattaja

Kilpailumenestys