Kouluratsastusjaoksen ratsastustapahtuma
KRJ Champions on tapahtuma,
joka järjestettiin ensimmäisiä
kertoja vuosina 2006-2008.
Nyt tapahtuma järjestetään
tauon jälkeen kolmatta kertaa."
KRJ Champions on suuri ratsastustapahtuma, jossa ratkotaan kustakin ikäluokasta menestynein ratsukko. Kilpailu ratsastetaan neljänä osakilpailuna, jolloin arpaonnea tarvitaan useamminkin kuin kerran. Myös osallistumisvaatimuksissa kysytään omistajien panostusta, sillä hevosella on oltava tietty määrä sijoituksia alla osallistuakseen Championsiin. Kilpailu järjestetään tänä vuonna kuudetta kertaa. Tutustuthan alla oleviin tietoihin huolella!
Kilpailussa on mukana neljä sarjaa: nuoret, aikuiset, veteraanit ja ponit. Näistä on tarkemmat tiedot alempana. Aikuisten ja ponien sarjat ovat varsinaiset Champions-kilpailut, ja palkinnot ovat sen mukaiset. Myös nuorten ja veteraanien voittaja palkitaan arvonimellä ja huomattavilla palkinnoilla. Ensimmäiseen kilpailuun otetaan rajattomasti osallistujia, jonka jälkeen määrä karsiutuu joka päivä - jatkoon pääsee vain parhaat ratsukot. Torstain, perjantain ja lauantain kilpailuissa jaetaan normaalisti sijoituksia, ja varsinaiset palkinnot jaetaan vasta sunnuntain voittajille. Osallistuessasi muistathan huomioida, että hevosesi koulutustason on riitettävä aina finaaliin saakka.
Jatkoon pääsee seuraavan kaavan mukaisesti (kaikki sarjat) 1. päivä - rajattomasti osallistujia 2. päivä - yli 50% tuloksen saaneet, kuitenkin max. 75 parasta ratsukkoa 3. päivä - yli 50% tuloksen saaneet, kuitenkin max. 50 parasta ratsukkoa 4. päivä - yli 50% tuloksen saaneet, kuitenkin max. 25 parasta ratsukkoa
KRJ Young Champion (hevoset ja ponit)
5-8-vuotiaat, joilla vähintään 8 starttia
1. päivä K.N. Special 2009
2. päivä Helppo B:2 2009
3. päivä Helppo A:2 2009
4. päivä Kür: Helppo A:4 2009
KRJ Champion (vain hevoset!)
9-15-vuotiaat, joilla vähintään 15 sijoitusta tai
1801 ominaisuuspistettä kouluratsastuksessa
1. päivä Helppo B:3 2009
2. päivä Helppo A:4 2009
3. päivä Vaativa B:0 2009
4. päivä Vaativa A:3 2009
KRJ Senior Champion (hevoset ja ponit)
16-vuotiaat ja vanhemmat, joilla vähintään 15 sijoitusta tai
1401 ominaisuuspistettä kouluratsastuksessa
1. päivä KN Special 2009
2. päivä Helppo B:3 2009
3. päivä Helppo A Breeder's Prize 2002
4. päivä Vaativa B:1 2009
KRJ Pony Champion (vain ponit!)
9-15-vuotiaat ponit, joilla on vähintään 15 sijoitusta tai
1401 ominaisuuspistettä kouluratsastuksessa
1. päivä Helppo C:1 2000
2. päivä Helppo B:3 2003
3. päivä Helppo A FEI:n joukkueohjelma poneille 2012
4. päivä Vaativa B:1 2009
Osallistuminen tapahtuu sähköpostitse osoitteeseen kkilpailut@gmail.com otsikolla KRJ Champions 2017
17.09.2017 mennessä.
Sarja (esim. Pony Champion)
Ratsastaja (VRL-tunnus) - Hevonen VH-tunnus
http://-alkuinen osoite
Samaan sarjaan osallistuvat saman otsikon alle. Missään muussa muodossa tulleet osallistumiset hylätään huomautuksetta. VRL-tunnus on pakollinen, seura (ei ilmoiteta osallistumisessa) ja VH-tunnus vapaaehtoinen. Muistathan, että osallistut vain 1. päivän luokkiin. Hevosen sijoitukset voidaan tarkistaa myös VH-profiilista, joka tulee olla linkitettynä hevosen sivuilla!
Tapahtuma järjestetään Fiktion tiloissa ja siitä on vastuussa KRJ:n ylläpitäjä Milja (VRL-00692), johon voi olla yhteydessä mieltä askarruttavissa kysymyksissä. Tulokset arvotaan puolueettomasti lyhyellä arvonnalla.
Onnittelut voittajille ja sijoittuneille! | ||||
---|---|---|---|---|
1. sija | 2. sija | 3. sija | 4. sija | 5. sija |
Klikkaamalla kuvaa saat ruusukkeen suuremmassa koossa! Championit, Reserve Championit ja Supreme Champion voivat noutaa loput palkintonsa kansliasta. |
Sakea sumu leijui Fiktion mailla, kun ensimmäinen hevonen asteli areenalle KRJ Champions -kilpailuiden finaalipäivänä. Ratsastaja antoi merkin ja suoritus saattoi alkaa musiikin pärähtäessä soimaan. Taistelu KRJ Young Champion -tittelin voitosta oli alkanut. Samaan aikaan viereisellä radalla kisojen vanhin hevonen ratsastajineen suuntasi kootussa laukassa alkutervehdykseen. Yleisöä oli paikalla jo hyvä määrä, mutta se lisääntyisi viimeistään pääluokkien alkaessa. Auringonkin oli luvattu saapuvan paikalle.
Nuorten sarjan ennakkosuosikki suomenhevostamma Runon Rosella oli tipahtanut harmittavasti edellispäivänä pois, mutta sen tilalle oli noussut saman kasvattaja-omistajan toinen tamma Runon Taikatuuli, sekä kolmannen päivän voittaja FWB-tamma Silvertop Penelope. Mutta valitettavasti kummankaan suoritukset eivä enää viimeisenä päivänä riittäneet sijoituksille asti. Lopulta nuorten tittelin vei pieni musta 8-vuotias suomenhevosori Kievarinkujan Taikausko, joka nappasi luokan loppupäässä startattuaan hienot 78,857 prosenttia. Eroa toiseksi tulleeseen suomenhevosori Usvantähteen oli yli viisi prosenttiyksikköä.
1. PJ (VRL-14469) - Kievarinkujan Taikausko (78,857 %) 2. Viveka (VRL-14534) - Usvantähti VH17-018-0929 (73,333 %) 3. Milja H. (VRL-10674) - Fortunate Pellow CLP VH15-031-0973 (71,667 %) 4. Viveka (VRL-14534) - Lumiprinssi VH17-018-0967 (70,476 %) 5. Nintsu (VRL-01851) - Deep Sea Pearl MPB VH16-023-0065 (69,524 %) 6. Nintsu (VRL-01851) - Mirror in the Dark MPB VH16-023-0066 (68,810 %) 7. Viveka (VRL-14534) - Herra Salmiakki VH17-018-0968 (68,333 %) 8. matty (VRL-00816) - Vähäpellon Suvisuukko VH17-018-0734 (68,095 %) 9. PJ (VRL-14469) - Kievarinkujan Viuhkis (67,381 %) 10. Viveka (VRL-14534) - Aamunkoi VH17-018-0938 (67,143 %) 11. Melina (VRL-11408) - Runon Taikatuuli VH17-018-1233 (66,190 %) 12. Otterley (VRL-12757) - Wolf's Slash VH16-031-0218 (65,952 %) 13. Dimma (VRL-08204) - Adinan Tähti-Tyttö VH16-018-0612 (65,714 %) 14. Natalia (VRL-05175) - Skywards André VH17-021-0084 (65,476 %) 15. Dimma (VRL-08204) - A-Zak VEC VH16-001-0242 (64,762 %) 16. Jannica (VRL-04799) - Fairytale LAC VH16-035-0067 (64,048 %) 17. Ireth (VRL-03777) - Kärmeniemen Unna VH17-018-0379 (63,571 %) 18. Otterley (VRL-12757) - Innuendo STC VH16-012-0410 (63,571 %) 19. leah (VRL-11523) - Mi Querida Noir VH17-029-0147 (63,571 %) 20. Kida (VRL-08368) - Silvertop Penelope VH17-031-0463 (62,381 %) 21. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Valkoinen VH17-013-0104 (60,000 %) 22. matty (VRL-00816) - Kärmeniemen Unka VH17-018-0733 (59,286 %) 23. Dimma (VRL-08204) - Lancaster F VH15-031-1166 (58,810 %) Kida (VRL-08368) - Silvertop Narcissa VH17-031-0471 (49,762 %) hylätty Melina (VRL-11408) - Nefernefernefer VH17-031-0412 (46,905 %) hylätty
Tämän vuoden pääsarjan taisto oli hyvin tiukka. Kolmannen päivän jälkeen suurimmaksi voittajasuosiksi nousi hannoverinhevosori Cagliari WD, mutta oikeastaan kuka vain olisi voinut voittaa. Lopulta kävikin niin, että Cagliari WD sijoittui toiseksi, jääden vain pienen eron päähän voittajasta westfaleninhevostammasta Rosé Touch RS:stä. 12-vuotias tamma oli aloittanut vahvasti ensimmäisenä ja toisena päivänä, mutta eilinen suoritus jäi heikoksi. Siksi monet olivat jo epäileväisiä sen pärjäämisen suhteen. Tänään se kuitenkin skarppasi ja pisti taas kaikkensa peliin.
1. Milja (VRL-00692) - Rosé Touch RS VH16-048-0025 (81,800 %) 2. Sakkura (VRL-01417) - Cagliari WD VH17-011-0061 (81,600 %) 3. Otterley (VRL-12757) - Snakepit Wolf VH15-031-0260 (79,000 %) 4. Tierra (VRL-02841) - Mic Tihamér VH17-031-0073 (77,200 %) 5. Dimma (VRL-08204) - Rosalie LM VH14-031-0494 (73,600 %) 6. leah (VRL-11523) - Gin&Sin VH17-044-0122 (71,400 %) 7. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Masterpiece VH17-013-0082 (69,400 %) 8. leah (VRL-11523) - Chancery Lane 13 VH17-229-0002 (69,400 %) 9. Milja H. (VRL-10674) - Scribbles Abetzi VH15-031-0235 (68,800 %) 10. Jannica (VRL-04799) - RB First Love VH14-012-0337 (68,600 %) 11. Jemiina (VRL-07412) - Acacia 51 VH15-218-0022 (68,600 %) 12. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Tabasco VH17-013-0031 (68,400 %) 13. Melina (VRL-11408) - Kuukarin Nuu-Nuu VH15-018-1079 (68,200 %) 14. Jannica (VRL-04799) - One More Party VH15-012-0201 (68,200 %) 15. Milja H. (VRL-10674) - Starzao's Exterminator VH15-031-0230 (68,200 %) 16. Ireth (VRL-03777) - Red for Filth 5318 VH17-031-0043 (66,000 %) 17. Jemiina (VRL-07412) - Chivalrous 51 VH14-218-0006 (65,600 %) 18. Tierra (VRL-02841) - Wolf's Martian VH14-031-1093 (64,600 %) 19. Otterley (VRL-12757) - Oldfinion Felissaar VH15-011-0327 (64,600 %) 20. Meeri N. (VRL-02160) - Wileica Snilli VH16-031-0205 (64,200 %) 21. Dimma (VRL-08204) - 13th Dance Shock VH14-031-0482 (63,800 %) 22. Milja H. (VRL-10674) - Teen Hooligan VOP VH15-031-0229 (60,600 %) 23. Ireth (VRL-03777) - Fury Thrill VH15-031-0449 (59,000 %) 24. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Olympic VH17-013-0091 (53,200 %) Ireth (VRL-03777) - Sokerikuun Rainbow Sparkle VH15-031-0604 (44,000 %) hylätty
Seniorien luokka oli hyvin jännittävää seurata. Lauantaina sijoittuneet jäivät yksi kerrallaan tuloksien loppupäähän, kun taas hevoset, jotka eivät olleet aiempina päivinä sijoittuneet lainkaan, kiipesivät kilpaa ensimmäisille sijoille. Tasaisen varmasti joka päivä sijoitustaan parantanut 18 vuoden ikään ehtinyt FWB-ori Chocolatte Wolf vei lopulta tämän sarjan voiton. Ori kilpaili jo viime vuoden Championsissa pääluokassa, jolloin sen matka katkesi kolmantena päivänä ratsukon karsiutuessa pois. Mutta nyt oli sen aika voittaa. Palkintojenjaossa saimme onnitella myös kasvattajaa Hukkapuroa kaksoisvoitosta, sillä toiseksi sijoittui FWB-ori nimeltä Wolf's Outro.
1. satu (VRL-00124) - Chocolatte Wolf VH15-031-1232 (87,667 %) 2. Milja H. (VRL-10674) - Wolf's Outro VH16-031-0210 (83,333 %) 3. Jemiina (VRL-07412) - Fiktion Perla VH12-018-0307 (71,667 %) 4. Melina (VRL-11408) - Kelmi-Jelmeri VH16-018-0478 (71,333 %) 5. Sakkura (VRL-01417) - Brooklyn Amor VH13-011-0029 (70,333 %) 6. felissa (VRL-04000) - Vanilla Unicorn VH15-011-0439 (70,333 %) 7. Sakkura (VRL-01417) - Faramond VH16-057-0042 (69,000 %) 8. Natalia (VRL-05175) - Schizophrenia VH14-021-0615 (67,667 %) 9. Milja H. (VRL-10674) - Atlantic VH15-031-0234 (67,667 %) 10. PJ (VRL-14469) - Oldfinion Mustuva (67,333 %) 11. leah (VRL-11523) - Atlantika VH17-021-0227 (66,667 %) 12. Milja (VRL-00692) - Pahus VH16-018-0964 (66,667 %) 13. Otterley (VRL-12757) - Céline Wolf VH15-031-1125 (66,333 %) 14. Milja H. (VRL-10674) - Softwood Coco VH15-031-0756 (66,333 %) 15. Dimma (VRL-08204) - Rosenheim's Nikita VH12-021-0176 (65,667 %) 16. Sakkura (VRL-01417) - Oldsfell’s Alwin VH13-013-0036 (65,667 %) 17. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Total VH16-013-0075 (65,000 %) 18. Dimma (VRL-08204) - HIF's Respectable Sundanx ox VH05-003-5809 (64,000 %) 19. Ireth (VRL-03777) - Mihkel Koit VH12-093-0008 (63,333 %) 20. Jannica (VRL-04799) - Cusop's Neptune VH06-053-9378 (62,667 %) 21. Melina (VRL-11408) - Vaniman Rosette VH14-018-1849 (62,667 %) 22. Jannica (VRL-04799) - Herkkähetken Spraymaali VH14-018-0072 (62,667 %) 23. Milja (VRL-00692) - Fiktion Wanilja VH11-018-1484 (60,667 %) 24. Jannica (VRL-04799) - Hopearinteen Magic Nute VH11-053-0132 (56,667 %) 25. Kioja (VRL-13006) - Maral BRA VH14-001-0130 (54,333 %)
Lauantaina voiton vienyt brittiläinen ratsuponitamma Knockturn Pink Noise kiilasi heti luokan alussa kärkeen ja kun kukaan ei päässyt menemään ohi, alkoivat kaikki olla varmoja, että voittaja on sillä selvä. Mutta vielä oli jäljellä connemaranponiori Aidan Daiwal Gin. Tämä tummanruunivoikko 9-vuotias ori oli aiempina päivinä tehnyt parhaimmillaan vain 65 prosentin suorituksen, mutta tänään se yllätti kaikki. Se sai nimittäin suorituksestaan tasan 77 prosenttia ja nappasi vuoden 2017 KRJ Pony Champion -tittelin.
1. Dimma (VRL-08204) - Aidan Daiwal Gin VH15-035-0198 (77,000 %) 2. leah (VRL-11523) - Knockturn Pink Noise VH17-029-0087 (75,333 %) 3. Meeri N. (VRL-02160) - Lavender Snilli VH15-029-0682 (74,667 %) 4. Jannica (VRL-04799) - Hopearinteen Pilgrim VH12-026-0334 (74,333 %) 5. Milja (VRL-00692) - Viking TA VH04-029-0911 (73,667 %) 6. Jannica (VRL-04799) - Fame's Déja Vu VH16-029-0069 (73,000 %) 7. Jannica (VRL-04799) - Ponytime Nico VH03-057-8901 (72,000 %) 8. Milja H. (VRL-10674) - Midnight Cookie VH14-029-0257 (71,667 %) 9. Ireth (VRL-03777) - Aidan High Elghe VH15-035-0161 (70,667 %) 10. Miia (VRL-13534) - Dominique von Edelsten VH17-029-0106 (70,667 %) 11. Nintsu (VRL-01851) - Balthazar MPB VH14-023-0191 (69,667 %) 12. Nintsu (VRL-01851) - Hope in the Dark MPB VH15-023-0026 (69,667 %) 13. Milja H. (VRL-10674) - Criminal Summerwave VH15-029-0438 (68,333 %) 14. Dimma (VRL-08204) - Dewin Cathreena Dawn VH14-026-0117 (68,000 %) 15. Sakkura (VRL-01417) - Goldrute VH13-029-0024 (65,000 %) 16. Sakkura (VRL-01417) - Mulberry Nerilin VH13-029-0186 (64,667 %) 17. Miia (VRL-13534) - Leanne von Edelsten VH17-029-0166 (62,667 %) 18. Meeri N. (VRL-02160) - Arthfael Snilli VH15-026-0138 (62,333 %) 19. Ireth (VRL-03777) - Banjab Yemn VH16-023-0003 (60,000 %) 20. leah (VRL-11523) - Knockturn Smoky Mint VH17-029-088 (60,000 %) 21. Nintsu (VRL-01851) - Suellen MPB VH15-023-0078 (57,333 %) 22. Meeri N. (VRL-02160) - Cosmicano VH15-029-0296 (57,000 %) 23. Sakkura (VRL-01417) - Nerilie v. Walden VH17-029-0063 (54,333 %) Nintsu (VRL-01851) - Measureless MPB VH16-023-0014 (43,000 %) hylätty Sakkura (VRL-01417) - Yedida Tristan VH13-029-0193 (42,333 %) hylätty
KRJ ja KRJL ovat pyörineet normaalisti koko vuoden 2023. KRJ Champions tulee taas tänä vuonna!
Ylläpitäjä: Nerita (VRL-12557) & maura VRL-04116
Sähköposti: krjkouluratsastus@gmail.com