Aeston » esteratsu » Relis #0001

Relis

Nimi Relis Rekno. VH18-012-0097
Rotu, skp Hollanninpuoliverinen, ori Kasvattaja Tuntematon
Väri, säkä musta (Ee/aa), 163cm Omistaja Aeston (VRL-14433)
Syntymäaika 30.04.2017 Käyttölaji esteratsu - re 130cm
Suunnitelmat ERJ-II - tavoitteena KWPNL
Täyttänyt 8 vuotta 30.04.2018

Relis on kunnianhimoinen, reilu ja ahkera tekemään töitä. Ei ole tehtävää, jota se ei yrittäisi viedä kunnialla läpi. Muuten perusluonteeltaan rauhallinen ori ei hätkähdä väenpaljoutta kisoissa taikka ihan liian hiljaisesta päivästä kotitallilla. Tälle orille oikestaan kaikki käy. Erikoisemmatkaan esteet eivät säikäytä oria, mutta kiinnostavat sitäkin enemmän.

Tummalla orilla on myös todella, todella kestävät hermot. Sen ympärillä voisi laukata vaikka tusinallinen varsoja ja nuoria, taikka jopa ihmislapsia, eikä se heilauttaisi edes korvaansa. Uteliaana se varmasti tutkisi menon ja meiningin määrää, muttei jaksaisi siitä stressiä ottaa. Tästä onkin lähes aina poikkeuksetta hyötyä kisapaikoilla.

Vaikka Relis on mitä rauhallisin tyyppi, työnteon aikana se voi innostua nollasta sataan sekunneissa. Sen oma moottori vie sitä eteenpäin, mutta ori ei anna mitään ylimääräistä ilmaiseksi. Se tarvitsee määrätietoisen ja osaavan ratsastajan, joka tietää mitä haluaa ratsunsa kanssa suorittaa. Relis on siis enemmän tiimipelaaja kuin "one man band".

Tylsistyneenä ori usein keksii itselleen virikkeitä. Milloin kyytiä saa tarhan tolppaan unohtunut riimunnaru taikka ruokasanko. Myös harjapakin sisältö on usein vaarassa, mikäli sikäli se jää orin ulottuville.

Muttini evm
Serio evm
Terri evm
Satta evm
Saphiro evm
Lanie evm
Relis on tarjolla puoliverijalostukseen.
Paymee v.d. Nevelnor 03/2018
Unna v.d. Nevelnor 07/2018
Rosalie HMS 12/2018

Isä Muttini on kuin elokuvasta revitty musta ori. Peitinkarvan väri on synkkä kuin mikä ja ori suuri ja vahva. 171 senttinen ori kilpaili nuoruusvuosinaan kansainvälisellä tasolla esteratsastuksessa sekä joukkoeessa arvokilpailuissa. Hollannissa syntynyt ja kasvanut ori on rehti, kunnianhimoinen ja todella tammojen perään. Missä tamma, siellä Muttini.

Isän isä Serio oli mustankimo ori Saksasta. Eläkkeelle päästyään Serio muutti Pohjois-Hollantiin jalostukseen. Esteradoilla kilpaillut ori periytti suurimmalle osalle jälkeläisistään periksiantamattomuutta sekä voimakkaita hyppyjä. Hollannin maaperään jo haudattu ori saa edelleen nimeään näkyviin esteillä menestyiden hevosten sukutauluissa.

Isän emä Terri oli pienemmissä kilpailuissa nähty hollantilaistamma. Rauhallinen ja mietteliäs tamma jäi monen mieleen tyyneydestään vilkkaimmissakin paikoissa. Kilpailu-ura kuitenkin loppui lyhyeen vaikean jännevamman takia ja Terri siirtyi jalostuksen puolelle.

Emä Satta oli Muttinin tavoin kansainvälisellä tasolla kilpaillut tamma. Orin kanssa tämä ruunikko ehti kilpailla samassa joukkoeessa kahteen kertaan. Kolmen tiineyden jälkeen Satta menehtyi ähkyyn, jättäen jälkeensä monta ihmistä ja hevosta, jotka olivat nauttineet tamman seurasta.

Emän isä Saphiro oli yritteliäs ori, jonka pää oli kuitenkin vähän "kaikkialla". Sen keskittyminen herpaantui helposti ja varsinkin uudet ja ihmeelliset asiat saivat sen pasmat ihan sekaisin. Ori saikin lempinimen Hormonihöyryinen Teini kotitallinsa seinien sisällä. Ennen kaikkea pirteä ja energinen Saphiro kilpaili reilusti yli kymmenen vuotiaaksi esteratsastuksessa.

Emän emä Lanie oli jääräpäinen ja omaa tietään kulkeva tamma. Yhteistyö rautiaan kanssa oli usein haastavaa ja Lanie mielellään testasi uusia tuttavuuksia sen minkä ehti. Ilkeä olisi ollut väärä sana kuvaamaan tammaa. Kettumainen (ja siitä vielä rumempi ilmaus) olisi lähempänä. Este- sekä kouluradoilla nähty tamma antoi aina parastaan, varsinkin jos se kunnioitti ratsastajaansa yhtään niin paljon kuin itseään.

Kilpailutulokset

Relis kilpailee porrastetuissa kilpailuissa maksimitasolleen.

ERJ Vaikeustaso 11/10
Kokonaispistemäärä 6625.46 p.
Hyppykapasiteetti ja rohkeus 3150.00 p.
Kuuliaisuus ja luonne 3475.46 p.

Päiväkirja ja valmennukset

Tie pohjoiseen - 18.11.2018 (321 sanaa)
Mä en tiedä miten juovuksissa tai muuten vain sekaisin mä oikein olin ilmoittaessani itteni ja Reliksen kisoihin Suomeen. Talvella. Ei. Tästä tulis vähintäänkin hyytävä matka. Kuitenkin meidän molempien onneks Suomen talvi oli vielä vasta matkalla. Sen sijaan pimeys oli talveakin kamalampi. Relis harvoin näytti niin hölmistyneeltä kuin ensimmäisenä iltana täällä pohjoisessa. Hitto, siitä olis pitänyt ottaa kuva...

Vähän väliä me oltiin molemmat orin kanssa ihan hukassa kisapaikalla. Vaikka kuulutukset tulivat myös englanniksi, suurin osa siitä katosi taustamelun alle tai kuuluttajan aivan järkyttävän ralli-englannin taakse. Lähtölistat onneksi olivat selkeät; paikka, aika, ratsu, ratsastaja. Niitä mäkin osasin lukea. Ja olihan siellä muitakin toimihenkilöitä auttamassa. Sen lisäksi talli oli kohtuu uusi, joten kaikki tienviitat, opasteet ja muut olivat luettavissa ja täysin ymmärrettävissä. Sitä paitsi, on ihan paskapuhetta, että suomalaiset olisivat muka juroja! Moni auttoi ilomielin löytämään oikeaan paikkaan. Tai sitten tämä kansa osaa näytellä erittäin vakuuttavasti.

Relis näytti myös nauttivan yleellisestä elämästä tallin vieras puolella. Uutuuttaan hohtavat karsinat olivat tilavat, hyvin varustellut ja kuin suoraan kuninkaallisesta tallista. Olin ilmoittanut meidät mukaan selkeästi juuri ajoissa, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut siirtotalli. Ei niissä mitään vikaa ole, ei tietenkään, mutta jos kahdesta sai valita... Niin tai näin, me molemmat viihdyimme; Relis vuokrakarsinassaan ja minä lähihotellin neljän tähden palveluiden keskellä.

Itse kisapäivän koittaessa molemmat olimme täynnä virtaa. Kolmipäiväisten kisojen aikana starttaisimme kahdessa luokassa, jotka molemmat olivat samana päivänä. Jätin Reliksen yhden tallityöntekijän kaitsettavaksi siksi aikaa, kun hoidin itse asiat kuntoon kisakansliassa. Palattuani Relis näytti jopa hieman loukkaantuneelta jätettyäni sen tuiki tuntemattoman kanssa lian liian pitkäksi aikaa (max. 15 minuuttia).

Koko reissun tarkoitus oli tulla antamaan parhaamme ja niin teimme. Ensimmäisestä luokasta, 110-120cm, selvisimme toiselle sijalle (0vp, 1vp) ja toisessa luokassa, 130cm, selvisimme virhepisteittä sijoittuen kolmanneksi. Valitettavasti meidän ratsastamat tiet eivät olleet niin nopeat kun Eestiläisten. Olin itsekin laittanut merkille kahden esteen välisen matkan, jonka pystyi ratsastamaan paremmin ja suorempaan tai jyrkkään ja todella kehnosta kulmasta hevoselle. Eestiläiset suosivat jälkimmäistä. Me olimme hakemassa puhdasta rataa. Ja sen saimme!

Ei hevosessa mitään vikaa ole - 02.09.2018 (estevalmennus, 209 sanaa)
"Laita, hyvä mies, ne kädet alas!"
Mary oli tullut valmentamaan mua ja Relistä esteillä. Mua pelotti jo valmiiks. Mary-Ann "Mary" Hathfield osasi olla tarvittaessa jopa itse Paholainen. Kuitenkin nainen oli jämerä, asiallinen ja tuloksia saava hevosihminen. En mä muuten sitä rääkkiä kestäis. Korjasin omaa istuntaani ja käsien asentoa, pyytäen sitten Relistä eteenpäin. "Parempi, ota eka este!"

Relis nosti päätään huomatessaan edessään sinivihreän pystyn. Helposti se ylitti puomit ja tömähti niiden toiselle puolelle jatkaen eteenpäin laukassa.
"Hyvä, vähän saa ottaa vauhtia pois. Uudestaan, seuraavalle!" Toinen pysty ja sen jälkeen suoraan trippelille. Relis oli täynnä energiaa ja puolipidätteiden läpi saaminen oli hieman hankalaa. Harvoin ori näin vauhdikas oli. "Pidäte, pidäte, pidäte!"

Ori sai hengähtää hetken, samoin minä, kun Mary kävi läpi edellistä puoltatuntista.
"Sun tarvii saada pidätteet oikeasti sille läpi. Muuten se vaan juoksee. Ainakin siltä se näytti. Ja noi sun kädet. Jos ei muuten, istu vaikka niiden päälle." Nyökkäsin jokaisen kommentin jälkeen ja painoin ne mahdollisimman hyvin mieleen. "Ei hevosessa mitään vikaa ole, mutta...", Maryn ei tarvinnu sanoo sitä loppuun. Tiesin kyllä kuka oli eniten treenin tarpeessa meistä kahesta.

Loppuosa valmennuksesta meni jo paremmin ja Mary näytti tyytyväisenä meille peukaloa. Ravasin hetken Reliksen kanssa molempiin suuntiin antaen orille hetkittäin pidempää ohjaa. Taputin mustaa kaulalle ja annoin sen vauhdin pudota käyntiin.

Naapurit ojassa ja kukat korvissa - 15.08.2018 (211 sanaa)
Relis jäi tuijottelemaan naapuritontin rajalla kyykkivää miestä. Herra Jakob taisi kadottaa jälleen kerran avaimensa ojanpenkalle edellisiltana.
"Tarviitko apua?" kysyin mieheltä. Toinen pudisti päätään ja huitoi käsillään minua ja hevostani katoamaan paikalta. Jos ei apu kelpaa, niin ei pakosta.

Reilua puolta tuntia myöhemmin taluttaessani Relistä kentälle, Jakob oli kadonnut pientareelta. Ehkä eukko oli huutanut sen päivälliselle. Vilkaisin oriani, joka myös ihmetteli miehen katoamistemppua. Naurahdin ja asetin toisen jaloistani jalustimeen. Ori odotti lupaa lähteä liikkeelle, kuten aina. Pian alkuverkan jälkeen sain kannustaa tumman kaurakilpurini ravin kautta laukkaan. Relis kuunteli apuja hienosti ja keskittyi täysillä tekemiseen.

"Laura, tuutko vähäse tänne jeesaa", hihkaisin kentän viereen ilmestyneelle siskontyttärelleni. Tummahiuksinen nuori pujahti aidan välistä hiekalle ja vilkaisi tolppien ja puomien suuntaan. Ohjeistin naista asettamaan kaksi pystyä peräkkäin pitkälle sivulle ja yhden okserin kolmen laukka-askeleen päähän niistä. Likka teki työtä käskettyä. Ehdin testaamaan jarruja sekä kaasua sillä aikaa ja ilokseni hevoseni oli edelleen yhtä hyvin kuulolla kuin alussa.

Pyysin Lauraa nostamaan okserin metri neljäänkymmeneen. Vaikka Relis ei ollut kilpaillut niin korkeita esteitä, ei se estänyt sitä niitä ylittämästä. Ori nosti jalkojaan enemmän kuin tarpeeksi ja pärskähti laskeuduttuaan takaisin neljälle jalalle.
"On se upee", Laura henkäisi ihastellen. Nyökkäsin nauraen vastauksen.

Kun poistuimme kentältä kolmestaan, yhdellä meistä oli korvan sekä niskapannan välissä niittykukka. Oli poika sen ansainnut. Sekä pari porkkanaa.