Pauwau Showjumpers

Secret Hideawaymeriitit

Lempinimi Hiisi
Rotu, sukupuoli hannover, ori
Syntymäaika 09.10.2020
Säkä, väri 168cm, ruunikko
Kasvattaja evm
Omistaja Nerita VRL-12557, Pauwau Showjumpers
Painotus Esteratsastus
Koulutustaso 150cm
Rekisterinumero VH21-011-0113
hevonen on täyttänyt 8 vuotta 09.10.2021

Kuvat © tallin omaisuutta

Luonnekuvaus

Hiisi on vähän rasittava tapaus, se on sellainen hormonihuuruinen teinipoika, jota kiinnostaa vain tytöt. Kotona sen saakin pitää kaukana tammoista, melkein ratsastamisetkin suunnitellaan niin, ettei tammoja ole samaan aikaan maneesissa tai kentällä. Ruunikko tarhaa perimmäisessä nurkassa kunnon aidoilla varustetussa tarhassa, sillä muuten se tulisi aidoista läpi. Muita oreja Hiisi ei voi sietää, paitsi ponibestistään, joka onkin sen tarhakaveri. Hoitaessa kannattaa olla ripeä, sillä ori olisi kokoajan menossa ja meinaa talloa varpaille malttamattomana. Muuten se ei mitään tee hoitaessa, kunhan haluaisi päästä jo menemään.

Ratsuna Hiisi on melkoisen innokas ja olisi lentelemässä joka suuntaan. Se kerääkin iloisesti pöllöenergiaa vapaapäivistä ja silloin melkein saa pelätä henkensä puolesta. Ruunikolla on myös melko kevyt etupää, joten se harrastaa pystyynhyppimistä jos kokee, että häntä rajoitetaan liikaa. Kun Hiisi keskittyy hommiin, on se kuitenkin ihan miellyttävä ratsastaa. Se omaa hieman erikoisen hyppytyylin, mutta se hyppää kuitenkin puhtaasti ja silti siististi. Orilla on iso laukka-askel, jota se ei hirveän helposti kokoa, jonka takia tiukat käännökset on tälle hevoselle vaikeita. Maastoratsuna Hiisi on vauhdikas, joten se tarvitsee pelottoman ratsastajan jos haluaa mennä muutakin kuin käyntiä.

Reissuissa Hiisi on vähän raskas, sillä vaikka se lastautuu hyvin, se on vaikea sovittaa muiden hevosten seuraan. Tammat kiinnostaa liikaa ja orien kanssa se ei tule toimeen. Kilpailupaikoilla lainakarsinat ovat hieman haasteellisia ja ori hyörii sekä pyörii. Lyhyet reissut lähelle onkin parhaita orin kanssa, varsinkin jos pystyy kuljettamaan Hiiden erikseen. Ruunikko on myös melkoisen äänekäs, koska se tykkäisi huudella tammoille. Tammat vain eivät ole koskaan oikein arvostaneet Hiiden huuteluita. Verryttelyssä pitää heti saada ori kuulolle tai muuten tulee ongelmia. Esteradalla ruunikko yleensä keskittyy kaikista parhaiten.

i. Safe And Sound
hann
ii. Save My Soul iii. evm
iie. evm
ie. Glowing Eyes iei. evm
iee. evm
e. Treetop Echo
hann
ei. Twist And Shout eii. evm
eie. evm
ee. Fake Love eei. evm
eee. evm

01.05.2022hann-o. Sauvignon Couturee. Avalanche VH22-011-0202

Kilpailutulokset

Esteratsastus vt. 10 / 9
Ominaisuuspisteet (ERJ) 6025.87 Kuuliaisuus ja luonne 2105.78
Hyppykapasiteetti 1961.24 Rohkeus 1958.85

30.06.2022 ERJ-Cup Harmony - 140cm 5/77
31.08.2022 ERJ-Cup Hiivurin - 120cm 7/89


Päiväkirja ja valmennukset

02.08.2023 - Päiväkirjamerkintä (kirjoittajana omistaja)

Hiisi meinasi taas jälleen olla lähdössä lentoon ja mä sain pidellä tosissani liinasta kiinni, kun oria talutin tarhasta talliin. Liina oli pakollinen, jotta oli vähän pidempi pätkä mistä pitää kiinni. Mä olin luvannut tänään hoitaa orin liikutuksen ja vähän melkein jo kadutti. Ruunikolla oli vielä pari huonosta tuurista johtuvaa vapaata alla, joten se oli vielä normaaliakin energisemmällä päällä. Onneksi me sentään selvittiin talliin ja mä kiinnitin orin käytävälle. Sentään se oli melko puhdas, eli mä selviäisin tästä nopeasti. Hiiden riekkuessa käytävällä, mä yritin mahdollisimman nopeasti hoitaa ja varustaa orin. Musta oli kehittynyt varsinkin tämän hannoverin kanssa todella nopea, koska Hiisi ei kyllä jaksanut seistä sekuntiakaan paikallaan.

Ori pääsi ensin kentälle juoksutettavaksi, että pahimmat höyryt saataisiin pois. Mä en suostuisi Hiiden selkään, jos se ei ensin tekisi jotain muuta. Mulla olikin melko haasteellista liinan päässä, kun ori olisi heti halunnut laukata täysiä. Puolet meidän liikutuksesta menikin siihen, että mä ravuutin ja laukkautin oria liinassa. Kun isoimmat spurttailut oltiin saatu pois, mä siirryin selkään. Pistin ruunikon kunnolla hommiin ja miettimään, jotta sekoilut jäisi mahdollisimman vähälle. Ilmeisesti juoksutus oli toiminut, sillä Hiisi keskittyi melko mallikkaasti sileänhommiin. Noin niinkuin Hiideksi joka oli ollut pari päivää vapaalla ja haluaisi aina hypätä. Sainpa mä orille omilla tehtävilläni pienen hienkin pintaan, joten oli aika onnistunut liikutus tälle kertaa.