Pauwau Showjumpers

Pauwau WinolaERJ-I

Lempinimi Winni
Rotu, sukupuoli hannover, tamma
Syntymäaika 08.09.2019
Säkä, väri 172cm, ruunikonkimo
Kasvattaja Pauwau Showjumpers
Omistaja Nerita VRL-12557, Pauwau Showjumpers
Painotus Esteratsastus
Koulutustaso 150cm
Rekisterinumero VH19-011-0196
hevonen on täyttänyt 8 vuotta 08.09.2020

Kuvat © tallin omaisuutta

04/21 ERJ-I tilaisuus


Luonnekuvaus

Pauwau Winola eli tuttujen kesken vain Winni on söpö tamma, mutta valitettavasti tullut isäänsä. Kimo tamma ei tykkää pesemisestä yhtään, mutta ulkona kuralätäköt on parasta, mitä Winni tietää. Eli todella huono yhdistelmä siis. Muutenkin tämä tamma on oman elämänsä johtaja, joten se ei siedä yhtään käskytystä ihmisiltä tai muilta hevosilta. Sen kanssa päteekin tämä, että ruunaa käskestään, oria pyydetään ja Winnille lähetetään hakemus kolmena kappaleena kirjallisena. Winnin kanssa tarvitsee tietynlaisen oman asenteen, jotta sen kanssa tulee toimeen. Se on kuitenkin ihan mahdollista. Hyvä puoli tammassa kyllä on, sillä se ei ole ikinä sairastellut tai saanut edes pientä haavaa, se on aina elämänsä kunnossa.

Ratsuna Winni on todellinen herkkis, sen kanssa saa käyttää todella varovaisesti apuja, jos ei halua lentää alas kuin leppäkeihäs. Sillä on myös vähän huono tapa nousta pystyyn, jos sitä ei huvita. Mitään vikaa mistään ei ole löydetty, kuten sanottu, tamma on täysin ja aina terve. Jos Winniä ei huvita tai siltä ei pyydetä oikein, se jumahtaa pyörimään paikoilleen. Ihan sama, oltiinko tekemässä sileän työskentelyä, lähtemässä esteradalle tai puolessa välissä sitä. Maastoilijaa Winnistä ei oikein saa, sillä se ei viihdy metsässä yhtään. Se on myös hieman hankala ratsastettava, jos ympärillä ei ole aitoja tai seiniä.

Kaikkien yllätykseksi Winni on helppo lastata ja se matkustaa helposti, joten edes jotain ei tarvitse stressata sen kanssa. Kisapaikoilla se osaa kutakuinkin käyttäytyä, mutta edelleen se saattaa pistää shown pystyyn. Verryttelyssä saa varoa, ettei kukaan tule liian lähelle. Silloin alkaa taas jumitus ja todennäköisesti itse suorituskin tulee tökkimään. Ei ole kerta tai kaksi, kun on tullut aikavirheitä, kun Winni on jäänyt jumittamaan jo ennen rataa paikoilleen pomppimaan. Se on kyllä sitten nopea, että jos ei ihan hirveästi kerää ylimääräistä aikaa alkuun, sen voi saada tavoiteajassa vielä maaliin.

i. Wollweber
hann, mkm, 171cm
ERJ-I, HANN-II
ii. Wollschlägl iii. Wendigo
iie. Makita
ie. Amira iei. Arnbold
iee. Celeste
e. 17 Seconds
hann, rn, 172cm
ERJ-I
ei. 6 Days eii. 7 Weeks
eie. Time After Time
ee. Now or Never eei. New History
eee. The Time Warp

09.07.2023hann-t. Pauwau Hesteriai. Huckleberry v. Helmwald VH23-011-0254
03.05.2021hann-t. Pauwau Indonesiai. Ibiza v. Helmwald VH21-011-0199
13.03.2020hann-o. Pauwau Psychosociali. Pauwau Partymaster VH20-011-0067

Kilpailutulokset

Esteratsastus vt. 10 / 9
Ominaisuuspisteet (ERJ) 6972.31 Kuuliaisuus ja luonne 3882.45
Hyppykapasiteetti 1544.93 Rohkeus 1544.93

Päiväkirja ja valmennukset

02.02.2021 - Käytävän valtaaja (kirjoittajana omistaja)

Aamulla tallissa oli odottanut yllätys, kun aamutallin tekijä oli bongannut Winnin keskeltä käytävää hengailemasta. Ilmeisesti tamma oli keksinyt miten karsinan oven saa auki, mutta koska se oli Winni, ei se ollut lähtenyt metsästämään esimerkiksi syötävää. Siinä se vain seistä töllötti keskellä käytävää ja oli kuulemma katsonut tallityttöä vaativasti, että miksi sinäkin vain siinä töllistelet. Kaikki oli taas hyvin, kun tamma oli saatettu karsinaansa ja se sai hetken päästä aamupöperöt eteensä, kuten kaikki tallin hevoset. Sitten pääsi vielä ulos aamuheinille muutaman kaverin kanssa, vaikka tosin Winni ei ollutkaan kavereidensa fani. Kaikkea näiden hevosten kanssa tapahtuikin, kuka oli milloin missäkin vapaana kuljeksimassa, onneksi toistaiseksi kenellekään ei sattunut mitään näillä reissuilla.

05.01.2021 - Estevalmennus (kirjoittajana omistaja)

Meillä oli pitkästä aikaa Pauwaussa sellainen estevalmennus, että maneesissa pyöri useampia ratsukoita ja pääsin itsekin osallistumaan, enkä ollut valmentajan roolissa. Meidän omasta porukasta oli muutama ratsukko ja sitten loput olivat ihan ulkopuolisia, sillä meillä oli tällä kertaa nimekäs valmentaja vierailemassa ja pitämässä muutamia valmennuksia. Mä olin valinnut itselleni ratsuksi tähän valmennukseen Winnin, koska tämä ei ollut helpoimmasta päästä ja sen kanssa olisi hyvä päästä jonkun muun silmän alle.

Jo alkuverryttelyssä mä sain olla todella tarkkana, sillä Winni ei oikein ollut yhteistyöhaluisella päällä. Tamma meinasi hyppiä pystyyn jo useampaan otteeseen, eikä nyt auttanut, että ympärillä hyöri ratsukoita. Se ahdisti Winniä, joten ilmoitin tästä vierailevalle valmentajalle, joka jakoi ohjeita muille, että antaisivat meille hieman tilaa. Winni rentoutui hieman, kun muut ratsukot pysyttelivät sopivan etäisyyden päässä, mutta vieläkin työskentely oli hankalaa. Alkuun valmentaja pisti meidät kaikki tekemään sileän työskentelyä, nähdäkseen millaisia ratsukoita hänellä oli valmennettavana.

Kun päästiin esteille, löi Winni liinat kiinni. Me tukittiin hetkeksi edeltävän ratsukon reitti, kunnes sain kimon liikkumaan sen verran, että päästiin alta pois. Omalla vuorollamme sain juuri ja juuri Winnin liikkelle, vaikka se alkuun jäi pyörimään hetkeksi paikalleen. Sitten se näyttikin, miksi oli ihan 150 senttisten ratojen vetäjä ja suoritti radan pätkän tyylikkäästi. Kunhan siis minä pysyin riittävän passiivisena selässä enkä yrittänyt vaikuttaa siihen liikaa. Tai pikemminkin ollenkaan. Winni tarvitsi sitä tilaa, myös minulta. Se varmasti tykkäisi eniten irtohypytyksestä, mutta sillä ei kerätty tuloksia.

Kun valmennus eteni, me saatiin homma rullaamaan. Valmentajalta tuli hyviä vinkkejä tälläisen hevosen ratsastamiseen. Sen kanssa ei kannattaisi lähteä taistelemaan, vaan antaa sille hieman aikaa jos se jumitti tai ei halunnut tehdä jotain. Vääntämällä vastaan Winni vääntäisi vielä enemmän, eikä suostuisi tekemään sitäkään vähää. Ja todellakin se toimi, että lähinnä matkustin selässä, vaikka harvemmin näillä estekorkeuksilla vain matkusteltiin. Mutta ilmeisesti Winnillä se oli tarpeellista, joten tätä ohjenuoraa yritettäisiin noudattaa jatkossa paremmin. Jos sillä tamma suorittaisi paremmin, niin sitten se olisi niin.

Valmennuksen jälkeen mulla oli ihan mukava fiilis, vaikka en ollutkaan kovin vakuuttuneella asenteella lähtenyt valmennukseen. Meillä oli nyt kuitenkin hyviä ideoita jatkoa varten ja toden totta, valmennuksen lopussa Winni ei ollut temppuillut yhtään, mikä oli tehnyt valmennuksesta miellyttävän. Tämä valmentaja olisi kyllä tervetullut meille jatkossakin, jos sai melkein tallin hankalimman hevosen kulkemaan ilman ongelmia. Ja vain yhden valmennuksen aikana. Winnikin oli selkeästi tyytyväisemmän oloinen, eikä yhtään niin happaman näköinen, mitä toisinaan ratsastuksen jälkeen. Me löydettiin ekaa kertaa kunnolla yhteinen sävel ratsastaessa. Tästä siis oli hyvä jatkaa, onneksi mulla olisi muutaman toisenkin hevosen kanssa valmennus saman valmentajan ohjauksessa.