Pauwau Showjumpers

Pauwau Problematic PomeloERJ-I

Lempinimi Pomppu
Rotu, sukupuoli hannover, tamma
Syntymäaika 26.01.2021
Säkä, väri 170cm, ruunikko
Kasvattaja Pauwau Showjumpers
Omistaja Nerita VRL-12557, Pauwau Showjumpers
Painotus Esteratsastus
Koulutustaso 150cm
Rekisterinumero VH21-011-0034
hevonen on täyttänyt 8 vuotta 26.11.2021

Kuvat © tallin omaisuutta

01/22 ERJ-I tilaisuus


Luonnekuvaus

Kun vanhempina on paha koheltaja ja pilkuntarkkaan sääntöjä noudattava hevonen, on varsasta odotettavissa melko mielenkiintoinen. Pomppu ei alittanut odotuksia, mutta ei ollut kuitenkaan ihan sitä mitä ajateltiin. Tammalla on paljon mielenkiintoisia tapoja, niitä ei voi edes listata, kun niitä on niin paljon. Hoitaessa ruunikko olisi touhuamassa kaikkea koko ajan ja oppii huonot tavat turhan nopeasti. Se keksii jotain ja ei sitten ihan helposti sitä lopeta. Pomppua ei voi myöskään pitää liian korkeassa karsinassa, koska muuten se hyppii pystyyn. Varusteiden laitto on aina yksi show tamman kanssa, mutta pienellä komennuksella siitä yleensä selviää ihan kunnialla.

Pomppu on varsinainen kiitäjä, kun lähdetään ratsastamaan. Se tykkää mennä kovaa ja sillä on aivan mahdottoman vaikea istua ravissa alas, jos sitä ei saa yhtään rauhoittumaan. Pomppu on myös kova neiti kyttäilemään kaikkea, joten sen kanssa saa olla silmät selässäkin. Se kyllä ottaa lähdöt jos kokee sen tarpeelliseksi, vaikkakin sen saa muutamassa askeleessa pysäytettyä, eikä sillä jää päälle säikkyminen. Esteillä tamma kuitenkin keskittyy pitkälti hommiinsa, mutta vauhti meinaa kiihtyä monesti liikaa. Kun Pompun saa rauhoittumaan, se pomppii esteistä ketterästi yli.

Riippuu usein päivästä ja kuun asennosta, lastautuuko Pomppu nätisti vai ei. Onneksi suurimman osan ajasta se lastautuu hyvin, mutta kun sitä ei huvita, niin saa tovin keskustella. Kyydissä se kuitenkin on aina rauhassa, vaikka traileriin menosta olisi jouduttu tappelemaankin. Pomppu stressaa hieman vieraita paikkoja ja se on toisinaan aivan mahdoton varustaa. Sitä on toisinaan jahdattu satulan kanssa, kun ruunikko vain aina juoksee satulan alta pois. Kun päästään verryttelyyn ja radalle, on tamma kuin eri hevonen. Pomppu tosin on turhan vauhdikaskin radalla, mutta se tekee siitä melkoisen aikaratsastushevosen.

i. Pauwau Psychosocial
hann, rn, 171cm
ERJ-I
ii. Pauwau Partymaster ERJ-I iii. Pac-Man Fever ERJ-I
iie. Ciara Carrera ERJ-I
ie. Pauwau Winola ERJ-I iei. Wollweber ERJ-I
iee. 17 Seconds ERJ-I
e. Pauwau Silverberry
hann, rn, 170cm
ERJ-I
ei. Pauwau Subway Wars ERJ-I eii. Skinwalker ERJ-II
eie. Bedtime Stories ERJ-I
ee. Melon Madness v. Helmwald ERJ-I eei. Monday Madness ERJ-I, HANN-III
eee. Heimlich Nera ERJ-I, YLA2

18.01.2022hann-o. Pauwau Royal Revengei. Rembrandt Grey VH22-011-0073
11.03.2021hann-t. Pauwau Luscious Lemoni. Londondark Ark VH21-011-0083

Kilpailutulokset

Esteratsastus vt. 10 / 9
Ominaisuuspisteet (ERJ) 5839.64 Kuuliaisuus ja luonne 2304.59
Hyppykapasiteetti 1760.29 Rohkeus 1774.76

Päiväkirja ja valmennukset

25.07.2021 - Kisakatsomo (kirjoittajana omistaja)

Heikompaa olisi helposti hirvittänyt, jos olisi joutunut Pompun selkään esteradalle. Tosin niin hirvitti muakin, kun istuin kilpailuiden katsomossa katsomassa tamman rataa. Mä yleensä ratsastin itse ruunikolla, mutta olin loukannut käteni ja se olisi entinen käsi, jos Pompun kanssa lähtisi hyppäämään. Mä en ollut edes tajunnut, kuinka hirvittävältä meno katsomosta käsin näytti. Tosin selässä tällä hetkellä oleva ratsastaja ei ole kovin montaa kertaa tammalla mennyt, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan. Ainakin mä kovin toivoin, ettei meno aina näyttänyt tuolta.

Kaikesta kamaluudesta huolimatta, Pomppu hyppäsi ruusukkeille. Se sijoittui lainaratsastajansa kanssa toiseksi, mikä oli suoranainen ihme. Ei nimittäin ollut Pompun paras päivä ja ratsastaja ei saanut hallittua tammaa, jotta rata olisi ollut siisti. Taitoarvostelulla olisi tullut kylmää kyytiä, mutta onneksi sellaiset pystyi kiertämään kaukaa tämän tamman kanssa. Välillä ruunikko jaksoi työskennellä rauhassa, mutta valitettava tosiasia taisi olla se, että tuo oli ihan normaalia menoa tälle tammalle. Onneksi sen voisi siirtää kohta kisaeläkkeelle, joten sen kanssa ei tarvitse esiintyä enää julkisesti. Hauskaa kuitenkin, että Pomppu on pärjännyt aina kisoissa hyvin, mutta meno ei kyllä ole kaunista vauhdin vuoksi.

14.12.2021 - Ajatuksia (kirjoittajana omistaja)

Pomppu on hieman mielenkiintoinen persoona ja hyvin harva tallin työntekijöistä siitä tykkää. Tamma kuitenkin on mun pieni lempilapsi sukunsa puolesta, kun siellä on muun muassa Pauwaun ensimmäisiä kasvatteja. Pienestä varsasta asti Pompun kanssa on saatu vääntää vähän kaikesta ja varustaminen on ollut erittäin vaikeaa. Onneksi tänä päivänä se jo on paremmin varustettavissa, niin sen voi joku muukin varustaa kuin minä itse. Varsominen rauhoitti hieman tamman menoa, paitsi ratsastaessa vauhtia löytyy edelleen turhan paljon. Tamman kanssa suurin osa ajasta meneekin vauhdin hillitsemiseen, jotta se malttaisi liikkua rauhassa. Mutta on sillä vauhdilla parit luokatkin voitettu, että ei se aina ole huono juttu. Pomppu on mun pieni lellikki, joten ehkä se ei sen takia mun kanssa ole ihan toivoton tapaus hoitaa ja käsitellä muutenkin. Tai sitten ruunikko on vain tykästynyt mun syytämiin herkkuihin ja todennut, että on kiltti, niin saa jatkossakin herkkuja. Mistä näistä hevosista tietää, ihme otuksia kun ovat ja mitään järkeä niiden ajatuksen juoksussa.